Kerhot

KAIKKI KERHOT, JOISSA ON MAINITTU AIKATAULU, ALOITTAMAVAT VIIKOLLA 36!
Päivitämme syksyn kerhoajat sitä mukaa, kun ajat, paikat ja ohjaajat varmistuvat.

Sivun alareunassa (rullaa aivan alas) on hakulomake uusille kerho-ohjaajille. Ohjaajahaku käynnissä elokuun loppuun saakka.
Kerho-ohjaajaksi pääsee vähintään 15-vuotiaat reippaat nuoret.
Yksi ohjaajan tärkeimmistä tehtävistä on innostaa ja motivoida kerholaiset aktiivisiksi toimijoiksi omalla esimerkillään.
Taitoja myös opetetaan, sillä kaikki ohjaajat käyvät kerho-ohjaajakurssin. Ilman kurssia ei voi aloittaa ohjaustyössä. Seuraava kurssi pidetään syyskuussa, joten ellet ole vielä kurssia käynyt, voit silti hakea ohjaajaksi.

 

Kerhoihin ovat tervetulleita kaikki kuusi vuotta tänä vuonna täyttävät ja sitä vanhemmat kerholaiset.
Kerhoihin ilmoittaudutaan sivun alareunasta löytyvällä lomakkeella.
Ellet ole vielä 4H-yhdistyksemme jäsen, täytä jäsenlomake. Etusivun yläreunassa oleva linkki 'liity jäseneksi' vie sinut 4H-liiton nettisivuille. Jäsenlomake löytyy sieltä. Jäsenmaksun sijaan voi valita tarvikemaksun, joka peritään kaikissa kerhoissa ei-jäseniltä.

Kerhoihin ilmoittautuminen AINA nettisivujemme lomakkeella.

4H-kerhotila sijaitsee osoitteessa Lautatarhankatu 7-9C31

Poikkeuksia kerhoaikatauluihin:
Kerhot eivät kokoonnu syyslomalla viikolla 43,eivätkä hiihtolomalla viikolla 10.
Kerhot ovat joulutauolla 3.12.2018-7.1.2019.
Jos kerhopäivä sattuu arkipyhäksi, kerhoa ei pidetä.

Kerhot alkavat viikolla 36 (3.9.2018 alkava viikko).
Koulujen tiloissa kokoontuvilla kerhoilla ulkovarustus ensimmäisellä kerralla!

Viimeinen kevään kerhokerta viikolla 20 (13.-17.5.2019).

Syksyllä 2018 kokoontuvat kerhot:

 

KESKUSTA

Eräkerho, 4H-kerhotila
ma 16-17.30 1.10. 8.10. 15.10.
Ohjaaja Henna

Kokkikerho, 4H-kerhotila (KERHO TÄYNNÄ)
ma 17.30-19.00 (10.9. kerho peruttu ohjaajien koulutuksen vuoksi.)
Ohjaajat Roosa ja Tuuni

Erityisten lasten kerho; ohjaajaa etsitään!

Kokkikerho, Yläkoulun kotitalousluokka (KERHO ALKAA VIIKOLLA 44)
to 17.00-19.00
Ohjaajat Liisa ja Iida

Harry Potter -kerho, 4H-kerhotila
Kerho lopetettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Ohjaajat Emmi ja Emmi

Liikuntakerho;ohjaajaa etsitään!

Nuorisovaihtoryhmä, 4H-kerhotila
ti 14.15-15.30 (Viikko 37)
Ohjaajat Emmi ja Emmi

 

JAUHINKANGAS

Liikuntakerho
ti 16.30-18.00
Ohjaajat Line Ja Eedit

Yleiskerho; ohjaajaa etsitään!

 

LEHTOPÄÄ

Yleiskerho;ohjaajaa etsitään!

Sählykerho
Kerho lopetettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Ohjaaja Johannes

Lasten liike -liikuntakerho
pe 12.10-14.00
Ohjaajat Emmi ja Emmi

Lasten liike -liikuntakerhoon ilmoittautuminen osoitteessa lastenliikeiltapaiva.fi 

 

 

PETÄJÄSKOSKI

Liikuntakerho
Ma 16:30-18:00
Ohjaaja Jasmin

Yleiskerho
Ti 16:30-18:00
Ohjaaja Janina

Sählykerho
to 16.30-18.00 4.-6.lk.
to 18:00-19:30 7.-9.lk.
Ohjaaja Anton
Oma maila suotava, ei pakollinen.

 

PIIPSJÄRVI

Liikuntakerho
Ti 16:00-17:30
Ohjaaja Matilda


MATKANIVA

Lasten liike- liikuntakerho
ke 13-15.00
Ohjaajat Emmi ja Emmi

Lasten liike- liikuntakerhoon ilmoittautuminen osoitteessa lastenliikeiltapaiva.fi


Huomasithan, että OHJAAJIA ETSITÄÄN vielä moneen kerhoon!
Olisiko tässä mielenkiintoinen työpaikka juuri sinulle? Kysy lisää 4H-toimistolta!

 

Kerhoihin osallistuvien tulee olla 4H-yhdistyksen jäseniä!
Vaihtoehtoisesti voi valita tarvikemaksun, joka laskutetaan ilmoittautumisen jälkeen. Ilmoita kerhoilmoittautumisen yhteydessä, kumman vaihtoehdon valitset.
Jäsenlomakkeen voi täyttää etusivun vasemmasta reunasta löytyvän linkin kautta. "Liity jäseneksi" -linkki vie 4H-liiton nettisivuille.
Yhdistyksemme jäsenmaksu on 35€/hlö, 70€/koko perhe
Tarvikemaksu on 35€/hlö/kerhovuosi

4H-jäsenmaksun perii 4H-liitto. Laitamme jäsenkirjeemme tulemaan koteihin kerholaisten mukana. Erillistä vahvistusta ilmoittautumisesta ei tule.

 

Tervetuloa mukaan kerhoihin!

 

Kaikkiin kerhoihin ilmoittautuminen
allaolevalla lomakkeella!

 

*
*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Haku 4H-kerho-ohjaajaksi

*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Onko sinulla ideoita kerhoihin, yritystoimintaan tai muuhun 4H:hon liittyvään! Ota rohkeasti yhteyttä niin työstetään ideoista tekoja!

 

Vuoden 2016 Eräkerhon blogin löydät osoitteesta oulainenerakerho.blogspot.com

 

Kerhot eivät kokoonnu syyslomaviikolla 43!