Airsoft-kerho varttuneille

Airsoft-kerho varttuneille on tarkoitettu 7. luokkalaisille ja sitä vanhemmille!


Ilmoittautuminen kerhoihin 2022-2023 on auennut!


Mikä on Airsoft?


Airsoft on liikunnallinen joukkuepeli, jossa osapuolet kilpailevat siitä, kuka voittaa Airsoft aseilla käydyn taistelun. Airsoft:ia on harrastettu Suomessa jo 1980-luvulta lähtien. Historian havinassa Airsoft harrastuksesta on tullut sekä aikuisten, että lasten harrastus.


Airsoft-pelissä yleensä kaksi joukkuetta taistelevat keskenään kuuden millimetrin kuulia ampuvilla matalatehoisilla Airsoft aseilla. Osapuolet koittavat osua kuulilla vastustujaan, jolloin osuman saanut pelaaja putoaa pelistä pois. Pelissä voidaan pelata myös lipunryöstöä tai linnakkeen puolustusta. Vaikka Airsoft voidaan laskea urheiluksi, se ei ole tuloskeskeinen, vaan sen sijaan hyviä elämyksiä tavoitteleva laji, jossa on tarkoitus kommunikoida ja tehdä tiimityötä oman joukkueen kesken. Strategian hiominen, pelin tuoma jännitys ja onnistumisen kokemukset kaappaavat pelaajat innolla mukaan!



Airsoft-välineistö


Airsoft harrastuksena on välineharrastusta. Oulaisten 4H-yhdistys on ostanut viikottaistoimintaa varten kahdeksan aloittelijapakkausta, joita voi käyttää vapaasti yhteisissä tapaamisissa. Osallistujat saavat myös tuoda omia välineitä mukaan. Oma välineistö ei kuitenkaan ole pakollinen päästäkseen alkuun. Muista ilmoittaa itsesi ilmoittautumislomakkeen kautta ja merkitse samalla, että onko sinulla omaa välineistöä vai ei.



Suojavarusteet


Silmien suojaus on tärkein airsoft-pelissä muistettava asia. Airsoft-aseiden matala teho mahdollistaa niiden turvallisen käytön toista pelaajaa ammuttaessa. Kuulat lentävät kuitenkin niin lujaa, että silmät tulee suojata asianmukaisin suojaimin. Tämä tarkoittaa sitä, että suojalasien tulee olla suunniteltu suojaamaan airsoft-kuulilta. Esimerkiksi laskettelulasit tai kemian suojalasit eivät sovellu missään nimessä airsoft-käyttöön. Silmien suojaamisen lisäksi suosittelemme suojaamaan myös hampaat. Hampaiden ja silmien suojaaminen onnistuu yhdellä kertaa koko kasvot suojaavalla maskilla tai suojalasien kanssa käytettävän erillisen alakasvonsuojan avulla. Tärkein turvallisuus-sääntö suojavarusteiden suhteen kuuluu näin: MASKI/LASIT ON PIDETTÄVÄ PÄÄSSÄ AINA PELIALUEELLA LIIKUTTAESSA!


Airsoft-kerho varttuneille kokoontuu seuraavasti:

Torstaisin klo 18-19:30

Talvitauko

Toiminta alkaa viikolla 36 ja jatkuu niin pitkälle, kun kelit sallii.
Talvitauko loppuu keväällä, kunhan kelit sallii.
Vuoden 2023 tammikuussa tulee lisätietoa nettisivuille ja yhdistyksen instagramiin.

Jokaisessa kokoontumisessa on säävaraus.